Kotitarina

Teksti: Riina Saarinen | Kuvat: Julia Pärssinen

Hirren hurmaa

Elinan ja Antin koti Oulussa

Lootustalon ensimmäinen hirsitalo valmistui keväällä 2025, kun Elina Kovan ja Antti Taimiston kodissa saatiin viimeisetkin viimeistelytyöt valmiiksi. Pariskunta oli haaveillut jo pidempään uudesta ja perheelle toimivammasta kodista, mutta unelmien kanssa haluttiin edetä rauhassa. Kenties tonttiarvonnan onnetar laittoi näihin haaveisiin hieman vauhtia, sillä pariskunta sai kun saikin halutulta Oulun Ritaharjun alueelta 1300m²:n vuokratontin vuonna 2023. Toiveena tontteja etsiessä oli ollut, että mahdollinen muutto tapahtuisi lähelle perheen edellistä rivitalokotia.

— Lähdettin vähän läpällä tähän tonttiarvontaan mukaan ja meille tuli ihan yllätyksenä tää, et aletaankin jo rakentaa, Elina kertoo.

Perheeseen kuuluu Elina Kova, 31, Antti Taimisto, 39, Viivi, 8 sekä suomenlapinkoira Rölli, 12. Elina työskentelee fysioterapeuttina ja Antti ohjelmistokehittäjänä. Kun perhe sai yllättävän tiedon tontin saamisesta, pohjaa alettiin suunnitella välittömästi.

@torppalife

— Meidän koti on suunniteltu juuri meidän tarpeisiin sopivaksi. Esimerkiksi arkieteinen, iso kodinhoitohuone ja tilava keittiö olivat tärkeitä asioita, kun aloimme suunnitella tulevaa kotiamme. Toivomme tämän olevan loppuelämämme koti, Elina toteaa.

Miten löysitte Lootustalon?

Elina ja Antti kävivät aluksi muutamien eri toimijoiden talonäytöillä etsimässä inspiraatiota ja vertailemassa vaihtoehtoja. Tutulta asuinalueelta löytyi kaksi jo valmista Lootustaloa, joiden talonäytöillä pariskunta päätti poiketa.

— Talonäyttöjä kiertäessämme havaitsimme, että Lootustalo oli tehnyt kohteissa jopa parempaa jälkeä, kuin olisi välttämättä vaadittu, Antti toteaa.

@torppalife

Pariskunta hahmotteli useampia pohjaratkaisuja käsin ja koneella. Elina ja Antti marssivat piirustustensa kera Kempeleeseen Lootustalon toimipisteelle ensimmäiseen tapaamiseen. Vastassa oli Lootustalon suunnittelija Samuli Holma, jota pariskunta kuvaili “ihmiseksi, jota oli helppo lähestyä asiassa kuin asiassa.” Lopulta valinta rakentajasta syntyikin henkilökemian perusteella.

— Meille oli tärkeää se, että kotimme rakentaa riittävän pieni toimija, jonka rakentajat tulevat meille tutuiksi. Olemme voineet pitkin matkaa luottaa siihen, että asiat hoituvat. Tällainen jouhevuus kaiken kaikkiaan viehättää, Elina kertoo.

“Jotenkin sellainen henkilökemia kohtasi heti!”

Paikallinen Lootustalo ei tullut mieleenkään, kun alettiin haaveilla hirsitalosta. Lootustalo ei nimittäin ollut rakentanut aiemmin hirsirakenteisia taloja, joten pariskunta ei aluksi tiennyt sen olevan heidän kauttaan edes mahdollista. Talonäytöillä nähty poikkeuksellisen hyvä työn jälki, asiansa osaava suunnittelija ja hirsirakentamisesta aiempaa työkokemusta omaavat timpurit saivat pariskunnan vakuutettua. Lootustalon ensimmäinen hirsitalo olisi tämän perheen tuleva koti.

@torppalife

Mistä lähditte suunnittelussa liikkeelle ja millainen kotinne on?

Kodista haluttiin ennen kaikkea käytännöllinen ja lapsiperheen arkeen toimiva. Tärkeimpinä toiveina uudelle kodille olivat tilava arkieteinen erillisellä sisäänkäynnillä, käytännöllistä säilytystilaa, runsaasti luonnonvaloa sekä suuri terassi sisäpihan puolella. Isoon ja toimivaan keittiöön haluttiin panostaa ja sen suunnitteluun käytettiinkin runsaasti aikaa. Talon pohjaratkaisua suunniteltaessa haluttiin välttää turhia käytäviä.

Lapsiperheen hirsitalossa on 145m² yhdessä tasossa. Kodissa on neljä makuuhuonetta sekä yhtenäinen keittiö, ruokailutila ja olohuone. Pohjaa suunnitellessa haluttiin panostaa suureen kodinhoitohuoneeseen sekä arkieteiseen. Kodista löytyy lisäksi kylpyhuone, sauna ja erillinen wc. Vanhempien makuuhuone on omassa rauhassaan keittiön takana lastenhuoneiden jäädessä omalle puolelleen.

@torppalife

Ensimmäinen hankinta uuteen kotiin oli jo ennen maatöiden aloitusta messinkinen keittiön hana. Tästä llähti liikkeelle Elinan innostus messinkisiin yksityiskohtiin. Inspiraatiota kodin moniin eri valintoihin kertyi niin Pinterestistä, Instagramista kuin rakennusmessuiltakin. Myös suunnittelukäynnit eri toimijoiden toimipisteillä olivat antoisia ja vahvistivat pariskunnan ajatuksia sävyjen ja materiaalien suhteen.

— Roudasin niin monia eri laattoja ja mallipaloja mukanani tontille, Elina kertoo.

Miten rakennusmatkanne sujui?

Elinan ja Antin rakennusprojektissa pääsuunnittelijana toimi Samuli Lootustalolta. Projektin vastaavana mestarina oli Elinan serkku Joonas Kova, jonka tietoon ja taitoon voitiin luottaa koko projektin ajan. Useampien palaverien ja pohjapiirrosten myötä perheen tuleva koti alkoi löytää muotoaan ja huoneiden paikat hahmottua.

Tontilta raivattiin alkukesästä runsaasti puita talkoovoimin yhdessä perheiden kanssa ennen maatöiden aloitusta. Aloituskokous pidettiin tontilla heinäkuussa. Tyrnäväläinen Maanrakennus Ristinen aloitti tontilla maatyöt elokuussa 2024, jonka jälkeen Perustavalta tultiin tekemään perustustyöt. Kirvestyöt alkoivat syyskuussa Lootustalon timpureiden Joonan ja Juhon toimesta. Perhe kävi tontilla läpi rakennusajan lähes päivittäin, joskus jopa parikin kertaa. Vanhalta kodilta oli onneksi vain muutaman kilometrin matka.

@torppalife

“Tuntui uskomattomalta nähdä, kun talomme hirsirunko saatiin pystytettyä ainoastaan yhdessä päivässä. Pohdimme vaan ihmeissämme, että nytkö se on jo oikeasti pystyssä.”

Pariskunta halusi muuttovalmiin kodin, sillä he eivät koe itseään niinkään rakentajaihmisiksi. Yllätyksekseen Antti ja Elina löysivät kuitenkin itsensä työmaalta kemikaalisuojapuvuissa ja kaasunaamareissa tekemässä lipeäkäsittelyä hirsiin.

— Teimme hirsien käsittelyt itse, jonka myötä säästimme paljon kustannuksissa. Emme löytäneet sopivia tekijöitä, vaikka yritettiinkin kysellä tarjouksia. Tämä oli lopulta mukavaa yhteistä puuhaa ja saatiin tästä ainakin ikimuistoinen kokemus, Elina kertoo.

@torppalife
@torppalife

Kodin silmäteräksikin nimetty näyttävä kalanruotolattia asennettiin omin voimin perheiden avustuksella. Myös talon räystäslaudat maalattiin itse.

— Meillä on onneksi perheessä innokkaita ihmisiä, joilta hoituu homma kuin homma mihin tahansa ryhtyvätkin. Erityismainintana perheen kesken tiimityönä asennettu kalanruotovinyyli, jossa säästettiin asennuskuluissa sievoinen summa. Ammattilaiselta ostettuna kalanruotolattian asennustyöt eivät olisi olleet meille vaihtoehto sen korkean asennushinnan vuoksi. Perheidemme avulla saatiin onneksi meidän unelmien lattia ja ollaan saatu jeesiä monissa muissakin jutuissa matkan varrella, Elina kertoo.

Rakentamisen kustannukset

Pariskunta puhuu avoimesti rakentamisesta ja sen kustannuksista Instagram-tilillään @torppalife. Arvonlisäveron nousu näkyi myös Elinan ja Antin rakennusprojektissa yllättävinä lisäkuluina. Rakennusprojektin aikana huomattiin myös se, että mikäli haluaa kodin teknisiä ratkaisuja muun sävyisenä kuin valkoisena, se maksaa todennäköisesti ekstraa.

— Lootustalolla oli selkeästi esillä neliöhinnat esimerkiksi laatoissa, josta pidimme kovasti. Hinnastossa oli lisäksi nähtävillä, millaiset työt ovat lisäveloituksellisia. Tiesimme siis jo laattoja valitessamme, miten paljon suuren laatan asennushinta poikkeaa pienen laatan asennuksesta, Elina kertoo.

Muuttoon mennessä perheen rakennusprojektiin on kulunut kaiken kaikkiaan noin 365 000€, joista ensimmäisen vuoden aikana noin 260 000€. Pihatyöt ovat vielä edessä.

— Tämä oli elämämme suurin ja kallein projekti. Tiettyihin ratkaisuihin halusimme panostaa, sillä haluamme asua täällä pitkään. Näihin “ylimääräisiin” kuluihin otimme rahaa sivuun suoraan omista palkoistamme. Emme tehneet perinteistä pihistä ja panosta-listaa, panostettiin vaan, Antti naurahtaa.

@torppalife
@torppalife

Millainen fiilis teille jäi rakennusprojektista?

Maaliskuun 2025 lopussa koitti pitkään odotettu hetki, nimittäin talon luovutus.

— Muuttaminen uuteen kotiin tuntui aivan ihanalta! Mutta meni siinä myös aikansa, että osasi mieltää ja myöntää itselleen, että tämä ihana koti on tosissaan meidän. Myös kuuluisa raksan jälkeinen väsy iski aika kovaa muuton jälkeen. Edelleen pitää välillä nipistää itseään, että ollaanko oikeesti suunniteltu meille näin upea koti. Tämä on ollut erittäin antoisa projekti, kun on saanut olla itse luova. On ollut kivaa katsoa nyt livenä kaikkia omia valintoja ja tuntuu nyt jo siltä, että tämä koti on meille juuri toimiva, Elina pohtii.

Kodin sisustaminen on päässyt hiljalleen alkamaan ja talo on alkanut tuntua kodilta. Seuraavaksi luvassa on terassin laajentamista, talon maalausta sekä pihatöitä. Perheen ensimmäinen vuosi uudessa kodissa tulee olemaan erityisen ikimuistoinen, sillä kesälle odotetaan perheenlisäystä.

@torppalife

Elina ja Antti kokivat Lootustalon riittävän pieneksi ja paikalliseksi toimijaksi, jonka kanssa yhteydenpito ja asioiden hoitaminen tuntui mutkattomalta. Rakennusaikana tuli myös monenlaisia hermoromahduksia, joiden keskellä oli tärkeää saada pikaisesti tuttu ihminen puhelimen päähän rauhoittelemaan.

— Kun jotain pientä huomautettavaa tuli muutaman kerran projektin aikana, niin Lootustalolta ovat reagoineet aina tilanteisiin nopeasti ja positiivisesti. Asiakastyytyväisyys on selkeästi heille tärkeää ja sitä olemme arvostaneet kovasti. Ja sattui kyllä tuuri, että saatiin Samuli tähän meidän visioita toteuttamaan. Meistä tuntui siltä, kuin Lootustalo rakentaisi itse itselleen - jälki oli niin siistiä. Luottamus rakentajaa kohtaan merkitsi meille rakennusaikana erittäin paljon, Elina kertoo.

“Jos lähettäisiin rakentaa joskus vielä uudelleen niin tiedettäisiin, kehen oltaisiin yhteyksissä”

Kodin ratkaisuista ja materiaaleista

Lootustalo tekee yhteistyötä useampien materiaali- ja kalustetoimittajien kanssa. Yhteistyökumppaneiden kanssa on neuvoteltu rakentajille omat hinnastot, jotka auttavat rakentajaa budjetin ennakoinnissa.

Kodin lattiaksi valikoitui Karitman Seili-kalanruotovinyyli, joka hankittiin Oulusta Parkettiliike Säkkiseltä. Hirret tilattiin Haapavedeltä Timber-hirreltä. Seiniin maalattiin yleissävyksi Tikkurilan Mulperi. Sisätilojen liukuovet ovat Liunen. Lattialistat ostettiin Bauhausista.

@torppalife

Eteinen ja arkieteinen: Eteinen laatoitettiin 60x60 Mainstone Graphitella ja tasot ovat laminaattia. Kaikki tekniikka saatiin piilotettua arkieteiseen siististi kaapin sisään ja sen viereen rakennettiin ääntä eristävä kapea väliseinä.

@torppalife
@torppalife

Olohuone ja ruokailutila: Oleskelutiloihin valikoitui hirren pariksi valkolakattu mäntyrimakatto, joka asennettiin listattomana. “Rimakatto on Lootustalon tavaramerkki”, Antti toteaa. Katseenvangitsijana keskellä oleskelutiloja komeilee Tulisijamestareiden takka. Lasiluukuista voi ihailla tunnelmallista liekkien lepatusta niin olohuoneesta kuin keittiöstäkin käsin.

@torppalife

Keittiö: Kodin kiintokalusteet suunniteltiin pitkälti itse. Keittiö tilattiin Oulun Puustellilta, jossa kalustesuunnittelija Soile Eskola oli pariskunnan apuna suunnittelussa. Keittiöön valikoitui sävyksi Stone Grey.

Varpaisjärven mustat luonnonkivitasot tilattiin Loimaan Kiveltä. 16mm:n kivitasot ovat sirot, mutta kuitenkin näyttävät. Saarekkeen ääressä kokkaillaan AEG:n liedellä. “Tämä ei ole sellainen muotikeittiö, vaan tehty vain meille ja meidän tarpeita ajatellen”, Elina kertoo. Juoksuputkella varustettu hana sekä allas ovat Tapwellin. Viivin lempiasia uudessa kodissa on keittiön pyörivä Mondo-kulmakaappi.

@torppalife

Vanhempien makuuhuone: Erillään muista kodin makuuhuoneista sijaitseva makuuhuone on Elinan ja Antin oma paikka rentoutumiselle. Makuuhuoneen yhteydessä on myös vaatehuone. Makuuhuoneesta pääsee kulkemaan kätevästi suoraan kylpytiloihin sekä keittiöön.

@torppalife
@torppalife

Sauna, kylpyhuone ja kodinhoitohuone: Värisilmä Haukiputaan Sari Kvist auttoi pariskuntaa erityisesti kylpytilojen materiaalivalinnoissa. Valintojen tueksi tehtiin havainnekuvia eri tiloista, joka helpotti suunnitteluvaihetta.

Kodinhoitohuoneen kiintokalusteet tilattiin Puustellilta ja niiden sävyksi valikoitui Cashmere. Tasot ovat laminaattia. Arkea helpottavana ratkaisuna lasten vaatesäilytys suunniteltiin kokonaisuudessaan kodinhoitohuoneeseen.

Kylpytiloihin haluttiin kaksi sadesuihkua ja tumman tunnelmallinen sävymaailma. Radiatamännystä valmistettu sauna on kempeleläisen Lumisaunan käsialaa. Lauteisiin tehtiin itse parafiinikäsittely. Kiuas, Harvia.

Erillinen wc: Eteisen yhteydessä olevassa erillisessä wc:ssä on Woodion allas ja Tapwellin hana. Tasomateriaaliksi valittiin laminaatti.

Piha, terassi ja julkisivu: Terassin liukulasiovi on Profinin. Muutostoiveet myös julkisivun ja terassin osalta onnistuivat joustavasti. Pihasta löytyvät niin kahden auton autokatos kuin kaksi varastotilaakin. Elina ja Antti aikovat maalata tulevana kesänä talon lopulliseen sävyynsä Virtasen ulkomaalilla.

@torppalife


Kolme vinkkiänne rakentamista suunnittelevalle:

  • Muista laittaa budjettiin ekstraa ekstran perään. Yllätyskuluja voi tulla!

  • Trendejä tulee ja menee! Muista että suunnittelet kotia juuri teidän perheen tarpeisiin.

  • Käytä rauhassa aikaa suunnitteluun. Pohjan suunnitteluun ja sähkösuunnitelmien tekemiseen menee aikaa.

Lisää luettavaa:

Paluu juurille

Opettajapariskunta Eeva-Kaisa ja Markus rakensivat latomaisen kotinsa keskelle peltoaukeaa Muhokselle. Betonilattia, ruutuikkunat ja luonnonläheiset materiaalit loivat unelmien kodin, jossa yhdistyvät perinteet ja moderni tunnelma.

Yllättäen rakentajiksi

Kati ja Kristian päätyivät rakentajiksi isovanhempien vanhan tontin ansiosta.  Pariskunta ihastui Lootustalon selkeään visioon niin vahvasti, että he jo suunnittelevat seuraavaa taloa saman rakentajan kanssa.

Hirren hurmaa

Elina ja Antti olivat haaveilleet jo pidempään uudesta ja perheelle toimivammasta kodista, mutta unelmien kanssa haluttiin edetä rauhassa. Näihin haaveisiin saatiin vauhtia vuonna 2023, sillä pariskunta sai arvonnan tuloksena 1300m²:n vuokratontin halutulta Oulun Ritaharjun alueelta.

Uusi kotitarina tulossa kohta

Entä sinä? Haluaisitko sinä maailman parhaan kodin?

Lootustalo on rakentanut jo 14 vuotta koteja pohjoissuomalaisille perheille, aina yksilöllisesti ja aikataulussa. Ota yhteyttä ja kerro, millaisen kodin sinä haluat rakentaa. Käydään yhdessä läpi toiveesi ja tehdään niistä totta.

Haluamme tehdä parhaamme, jotta voit sanoa, "tämä on paras koti, jossa olen koskaan asunut".

Meillä on asiat kunnossa

Kun perustus on vankalla pohjalla, sen päälle voi rakentaa maailman parhaan kodin.

Lootustalo on Luotettava kumppani
Suomen vahvimmat / Platina
AAA - Korkein luottoluokitus
Lootustalo on arvostettu työpaikka 2024-2025